
06.12.2009 - 17:15
Tein jo kerran aiemmin Ainolle barbin vaatteille rekin pahvipäädyillä, mutta sen rakenne ei kestänyt. Ajatuksissa virisi suunnitelma hyödyntää tyhjiä wc-paperirullia.
Niinpä teippasin kolme hylsyä päällekäin (edellinen rekki oli myös liian matala osalle prinsessamekoista), sitten reiät tangolle joka on kaksi varrastikkua toisiinsa teipattuna. Näytti ihan kivalta, mutta kun vaatteita laitettiin roikkumaan, niin pian huomattiin että rakenteeseen tuli liikaa vääntöä ja rekki kaatui. Sitten lisäsin alas kolme tikkua lisää ikäänkuin kenkätasoksi. Vääntö hävisi, mutta pohjan pinta-ala oli vielä vähän liian pieni joten rekki oli yhä kiikkerä. Siispä vielä yksi hylsy halki ja puolikkaisiin reiät tolpille. Vähän liimaa ja liiman kuivuttua pintaan vähän lahjapaperia sekä tussilla väritystä ja tässä tulos:

Siinä sitten miettimään, miten ja mistä kehittäisin muitakin kalusteita barbeille. Silmiini osui pala vaahtomuovia (Ainon äitiyspakkauslaatikon patja) ja siitä sain ajatuksen sohvasta. Yksi nukke käteen mallaamaan vähän kokoa ja eikun leikkaamaan.
Vähän jänskätti että totteleeko vaahtomuovi erikeeperiä, mutta yön kuivumisen jälkeen oli ihan riittävän hyvin kiinni osat toisissaan:

Sitten operaatio päällystys. Erinäisiin ompeluksiin olen jo käyttänyt paloja vanhasta polyestersatiinisesta helmalakanasta, kun se ei toiminut meidän sängyssä (liukui petari pois paikoiltaan ihan holtittomasti sen kanssa). Niinpä siitä nappasin palan tätäkin varten. Osin liimasin ja osin ompelin kankaan sohvan päälle. Ja tämmöinen tuli:

Ai niin, oltiin Jussin kanssa kaksistaan viihteellä pitkästä aikaa, lapset Jussin vanhemmilla. Darudea oltiin katsomassa börsissä ja siellä oltiinkin tappiin asti, kun aika kului siivillä "takahuoneessa"...


18.11.2009 - 14:34
tästä tullee pitkänpuoleinen postaus...
Lokakuun alussa hankittiin akvaario jonne ensimmäiset kalat muuttivat sopivasti Ainon synttäreiden alla.

Allasta asuttaa tällä hetkellä 10kpl kardinaalitetraa (Ainon synttärikalat, halusi sinipunaisia kaloja), 5kpl ruusutetraa, 1 taistelukalauros sekä 1 partamonni (sukupuolesta ei tietoa). Niin ja allas on ~100-litrainen.
Sitten ne Ainon synttärit. Jotenkin kuvaus unohtui, kun oli niin paljon vieraita kestittävänä. Ensin tuli muutama tarhakaveri ja pihan kaverit kutsuttiin samaan aikaan. Sitten alkoi tulla mammiskavereita sekä sukulaisia illan päätteeksi. Tässä nyt ne muutamat hassut otokset synttäreiltä:

Kakku juuri koristeltuna. Tähän ei kynttilöitä laitettu kakun hankalan muodon vuoksi. Kakkupohjan tein Tupperwaren kukan tms. malliseen silikonivuokaan ja pieneen rengasvuokaan ja kokosin päällekäin. Täytteenä omatekoista omenahilloketta ja mansikkasurvosta sekä kermavaahtoa.
Tyttöjen asuista ja kakusta voinee päätellä että oli prinsessa-teema 
Lahjaksi tuli aika monta Barbie-nukkea lisää sekä hiukan legoja ja Hello Kitty konditoria-mininukkekoti.
Sikainfuenssaa ei olla sentään saatu, mutta jonkinmoista nuhaa ja köhää on koko ajan jollakulla, pahiten ehkä Juholla ja minulla. Juho sai sentään sikaa vastaan piikin.
Noh, ei tästä nyt tullutkaan kovin pitkä tarina, taisi ajatus katketa kirjoittajalla... Kiva olisi nähdä kommenttilootassa merkkiä siitä moniko tätä blogia oikeasti lukee.
03.08.2009 - 14:07
On tämä blogikin elänyt hiljaiseloa tässä kesän ajan. Ainokin on ollut kaksi kuukautta kokonaan pois päivähoidosta ja ehkä siksikin on tämä blogaus jäänyt karsittavien asioiden listalle.
Mutta niin. Juho tosiaan vietti 1-vuotissynttäreitään viime lauantaina.
Kakku oli tämän näköinen:

Lahjukset näytillä:

Päivänsankarista ei tullut juhlien tiimellyksessä otettua kuvaa, mutta pistänpä linkin videoon jossa poju näyttää mitä jo osataan: Eli näin
Neuvolassa käytiin tänään aamulla. Painoa 9900g ja pituutta 75,9cm, päänympärys 47,2cm. Neuvolakorttiin kirjattiin: "Iloinen ja touhukas poika. Kävelee tukien, ottanut askeleen tuetta. Ymmärtää useita sanoja. Pinsettiote +/+. Kuulo ja näkö norm. Posket hieman kuivat. Kehitys normaalia. Syö perheen ruokaa. Totutellaan vähit. rasvatt. maitoon. D-vit. 10mikrog. Saa rokotuksen. Paino laskussa, saanut hampaita ja syönyt huonommin."
Tuota painoa nyt sitten tsekataan kun lokakuussa mennään Ainon 5-vuotisneuvolaan, kun Juholla itsellään on 1,5-vuotiaana vasta seuraava käynti. En minä tuosta nyt huolissani ole. Onhan tuo poju nyt vain puoli kiloa perässä Ainon 2-vuotispainosta!!! Minä en ole huolissani tuosta painosta ollenkaan.
29.05.2009 - 09:13
Jospa koittaisi tänne vähän eloa tuoda.
Olohuoneessa toteutettiin muutos, kuvia tuli napsittua kaaoksen keskeltä. Harmi vain että ennen- kuva jäi ottamatta.
Tuosta kuvasta klikkaamalla aukeaa picasa-albumi.
Sitten sain tehtyä pitkään mietityn ompelutyön, nimittäin kylpytakin Juholle.

Ja porttikin takaovessa on vihdoin. Saa pidettyä takaovea auki ilman että Juho karkaa.
Sitten Ainon tarhantädeille askartelin paperiruusut. Aino halusi oman, joten tässä kuva siitä.

Jahas, mitähän muuta. Jaa niin, takapihalla touhusi siili tässä muutamana päivänä. Söpö otus. Tässä linkki videoon jonka kuvasin siilin touhuista.
Perunaa ja porkkanaa on istutettu takapihan kasvimaalle jälleen. Yrityksen alla on jopa valkosipulia ja suippopaprikaa. Yrttipenkkikin on kivalla mallilla.

Vähän vanha kuva, nyt jo vihertää vähän enemmän.
19.05.2009 - 17:19

(pahoittelut likaisesta peilistä)
Kaverini tämmöisiä ompelee. Kivan uniikkeja ovat ja itse saa toki vaikuttaa lopputulokseen. Tämän kirsikka -tai omenakankaan löysin Mammakeitaan kirpputorilta 2 eurolla, tehostekankaat kaverin varastoista. Työn hinnan maksoin kantoliinalla .
Itse ompelin tuossa kantopussin.

Jäi ehkä hiukan suureksi ympärysmitaltaan, joten pujotin kiristysnyörin yläreunaan. Nyt ensihätään ihan punosnyöriä, pitää vaihtaa pyöreään kuminauhanyöriin kera kiristimen jahka pääsen moisia ostamaan.
Muita kuulumisia: Vanhempainvapaa loppui jo huhtikuun lopussa, kotihoidontuen hakemus on kelaan lähetetty mutta päätöstä ei ole vielä tullut. Tästä syystä on rahat lapsilisien varassa omalla tilillä.
|
Kirjoittaja
Kertoilua kahden lapsen (10/04 ja 08/08) äidin arjesta sekä satunnaisesta juhlasta.
Kävijälaskuri
Kävijälaskuri lisätty 31.3.-08 klo 20:14

|